perjantai 25. heinäkuuta 2014

Helsingistä Saimaan kanavalle

Helsingissä vene sai tutun nimen, Primavera ja vihdoin ja viimein Helsinki jäi taakse. Ensimmäinen yöpaikka oli Pellinki 21.7. ja sen jälkeen matkasimme pariksi yöksi Kotkaan, josta matkaan kanaville läksi Teemu Kettunen. Kotkassa veneeseen asennettiin VHF-radio. Kotkasta joutikin pois, koska kaupunki alkoi täyttyä Kotkan meripäivien osallistujista, jotka alkoivat torstaina.   


Pellinki ilta-auringossa

 Kaapelointia varten masto kaadettiin
Meripäivillä esillä oli erilaisia veneitä, tässä rannikkovartioston vene

Kanaville läksimme torstai-iltapäivällä. Ensimmäinen pysähdys Santiossa, jossa yövyimme. Meidän lisäksi laiturissa oli 5 venettä. Heti rantauduttua olikin viestintäviraston miehiä kaksi tarkastamassa VHF-, tutka- ymv lupia. Vain Primaveran kipparilla oli asiat kunnossa, joten moni sai päiväsakkoja, kuka isomman summan ja kuka pienemmän. Monen moisia huvittavia selvityksiä kuuli lupien puuttumiselle.

 Aurinko on hellinyt matkaamme. Tässä ollaan matkalla Santioon
Santion ilta-aurinko


Aamulla 25.7. matka jatkui jouhevasti aina Pällin sululle asti. Pällin sulku oli kiinni ja auettua sieltä tulevan veneen moottori ei lähtenytkään käyntiin. Meidän edellä kulkeneen Carinan kippari ja Erkki kävivät hinaamassa ko veneen Carinalla laituriin ja me pääsimme jatkamaan matkaa Nuijamaan raja-asemalle, jossa on tarkoitus yöpyä hikisen päivän jälkeen. Huomenna matka jatkuu Lappeenrantaan.


 Kipparit menossa hinaushommiin
Venes aatiin nopeasti pois sulusta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti